Matka on siis ohi, ainakin minun osaltani, ja Esakin palaili jo maanantaina Suomeen. Ilkkaa saamme odotella vielä jokusen päivän.

Riikka ja vanhempani olivat minua Helsinki-Vantaalla vastassa, joka oli kyllä ihan mahtavaa. Koko paluulennon kun olin tuijotellut ulos ikkunasta pimenevää taivaanrantaa, ensimmäisiä tähtiä, kaupunkien valoja, ja kuunnellut asiaankuuluvaa musiikkia ja huokaillut ja ajatellut vain sitä hetkeä kun pääsee taas pitämään kädestä.

Kotimatkalla ei mitään dramaattista tapahtunut, kai. Kyseessä oli sentäs ensimmäinen kerta kun itse lennän ihan yksikseni jonnekin. Tai ylipäätään yksikseni matkustan mihinkään. Turhan takia oli hirveä stressi päällä tosin koko matkan, mutta mitään vahinkoja ei päässyt tapahtumaan. Matkatavarani tosin jäivät yöksi Pariisiin, mutta ne sain sitten lauantai-iltana täysin kunnossa, kun kiva lentokenttäkuriirisetä ne toi kotiovelle. Tuliaiset jaettiin ja tavaroita esiteltiin ja matkasta on kerrottu ja kimonoa näytetty. Vieläkin on jonkin verran pihalla, en tiedä onko kyseessä enää matkaväsymys, vai ihan vaan syysväsymys. Onneksi tänään on vapaapäivä joten jos mahdollista niin voi yrittää saada arjesta kiinni taas.

Oli muuten ensinnäkin todella outoa, kun Air Francen koneessa lentoemäntä tulee kysymään puhunko ranskaa. Viimeiset kolme viikkoa kolmea kieltä puhuneena joku tulee ja heittää sekaan neljättä kieltä niin olin hieman pihalla. Sama juttu, kun Finnairin koneessa piti sanoa “Appelsiinimehu” ja “Kiitos”. Kun oli tottunut “Orenji juusuun” ja “arigatoohon”. Edelleen tuntuu, että kaupassa käydessä ihmiset antavat minulle vääriä vaihtorahoja, ihan omituisen näköisiä kolikoita.

Matkalaukku lojuu edelleen sohvalla ja tavaraa on muutenkin levällään ja jotenkin on ihan jaksamaton olo. Menomatkalla oli samanlaista, joten kai se tästä viimeistään ensi viikoksi.

Mutta kaikenkaikkiaan on kyllä taas hienoa olla kotona, vaikka oli reissukin hieno, ja kyllähän sitä pitää uudestaankin mennä, sitten joskus.

On jaaneet paivitykset vahan vahemmalle, kun on tullut aina paivan ravaamisen paatteeks kaaduttua suoraan sankyyn siina 00.00 maissa (perhanan puolentoista tunnin kotimatka +_+) ja noustua ylos klo 8-9 aikoihin. Paivitan tietoja omista Kioto-Nara-Osaka-sun muista -kokemuksisista sitten myohemmin, ajattelin vaan tulla hehkutteleen lentokenttahappeningia.

Mutta ensin yks hieno auto.

Kaveltiin Jennin kanssa eilen kampille pain Hashimotossa, ja vastaan tulee valkoinen urheiluauto. Kyljessa komeilee animetytto, jonka vieressa tekstit Volks Inc. + joku gothic lolita vaateketju jonka nimea en muista, seka takalokarissa isolla “Gothic Type” goottifontilla. Muutenkin koko auto oli taynna random tyyliteltya kirjoitusta.

Ei se viela mitaan, vaikka oltiin tossa vaiheessa jo etta lolwut.

Pelkaajan paikan ikkuna oli auki ja sisalta raikasi Nico nico douga medley (jos ette tieda, hakekaa youtubesta) ja kojelaudalla oli lappari, jossa pyori jokin biisiin sopiva Mega Man -patka, seka lapparin vieressa bjd-nukke. Ennen ku huomattiin ottaa kuva tasta jokapojan unelmavehkeesta, se kaahasi pois. Etta silleettii, meidan syrjakylassa.

Mutta niin, takasin lentokentalle. Naritan lentokentalla kun astuin check in:iin, vanhempi naishenkilo tuli selittamaan suht selkealla engrishilla, etta lentoni on hyvin taynna, ja he tarjoavat businessluokan ja 30 000 yenia selvaa kylmaa kateista (n. 230 euroa), jos suostun vaihtamaan lentoa.

Ii desu ka?

Fuck yeaaaarrr!

Ja mina olin pukenut paalleni miljoona vaatetta ja taskutkin tayteen light novelleja saadakseni painorajoitukset kohdalleen (shortsien taskut taynna kirjoja ja niiden paalla farkut joiden taskut on taynna kamaa = kuuma). Njoo, mikas tassa. Minut opastettiin kadesta pitaen ja iloisesti hymyillen lapi lapivalaisun ja tullin ja suoraan Sakura lounge -nimiseen osastoon odottamaan lentoani. Syo ja juo niin paljon kuin haluat (curria, salaatteja, perunaa, teeta ja voi morjens paistettua pekonia leivalla, viinia, kaljaa, ja appelsiinimehut paalle).

Nyt on maha niin taynna etta napa tirisee ja kirjoittelen tata loungen business-osiosta. Lento lahtee tunnin paasta (vaihto Frankfurtissa, saapuminen 22.50 Helsinkiin), joten lahden tasta varmaan loikoilemaan joillekin lukuisista sohvista ja lukemaan Lucky Star -novellia. All I can really say is…

munkmunk :D

Pisin aika yli vuoteen, kun ei ole nähnyt Riikkaa… Vielä kun jaksaa istua koneessa, joka on tietysti se pahin aika. Voi apua, Riikka tulee mua vastaan kentälle, rupeen varmaan itkemään siellä. *lentosuukko*

P.S On tullut päivä jättää tämä huone, jossa olen tottunut asumaan (YUI – Tokyo)

Sunnuntai sattui olemaan juuri se päivä jolloin suurin osa itähalleista (kaksi lentokonehangaarin kokoista messuhallia) oli täynnä eromangaa, ja länsihallit (samankokoisia halleja) taas puolestaan lähes pelkästään täynnä erogeemuja. Ja oli myös se kaikista ruuhkaisin päivä. Kävijöitä oli 20 000 enemmän kuin lauantaina.

Maanantaina tehtiin sitten tunnollinen Akihabara-kierros. Koska ensimmäinen kerta kului pelkkään äimistelyyn. Jos haluatte ostaa hienoja figuureja, niin suosittelen pysymään Suomessa ja käyttämään internetsejä. Täällä oikeasti hienoja figuja saa etsiä kissatyttöjen ja koirien kanssa, sillä suurin osa Japanin otakuista ostaa mieluummin figuja joilla on mahdollisimman paljon paljasta pintaa. Eräästä käytettyjen figuurien liikkeestä onnistuin löytämään varmaan Tokion ainoan Yotsuba-figuurin, joka tosin oli liian kallis käytetyksi, ja ainoan Genshiken-figuurin, joka taas oli typerää tisseilyä, ja ainoan Cowboy Bebop -figuurin, joka taas oli muuten ruma. Eli figuurit jäivät täältä ostamatta. Tilaan sitten netistä joskus jotain hienoa.

Muutenkin on alkanut ärsyttämään se japanilaisessa otakuiluissa, että pääjuttu on Moemoeläählääh. Ärsyttävää muutamien fanservice- ja moesarjojen hypetystä. Ja mitään muuta on kaupoista turha lähteä etsimään. Omasta mielestäni kun ne oikeasti hienot sarjat ovat jotain ihan muuta. Japanilaisen otakufandomin muisti on kuin kultakalalla. Ei täältä puolta vuotta vanhempia sarjoja tunnuta edes muistavan. Jollei kyseessä ole Haruhi tai Lucky Star, jotka ovat omasta mielestäni melko blah. Ärsyttävää on myös se, että kaikki naisille suunnattu tavara, vaatteista koruihin on vaalenapunaista, kermakakkua, röyhelöä, Hello Kittyä ja kohtapaskonsateenkaaria -söpöä. Ei söpöissä jutuissa ole mitään vikaa, mutta kun. Japanilaiset ovat nyt hukanneet sen oikean söpöyden ja se peittyy hattaran ja vaahtokarkkien alle. Mikä vielä ärsyttää on se, että täällä miesten vaatteet ovat joko älyttömän tylsiä, tai sitten kimaltavat ja eläinkuosisia kauhistuksia. Jos haluat pukeutua J-rokkariksi, niin kyllä sinulle sitten vaatteita on, mutta kun minä en halua. Luotan jatkossakin Tampereen UFFiin.

Eilen tiistaina käytiin sitten onsenissa, jonka olin löytänyt netistä. Osoittautui kuitenkin, että minun suunnistustaitoihini ei parane luottaa. Päädyimme kuitenkin lopulta johonkin onseniin (eli siis kuumalähdekylpylään) ja oli mahtavaa lillua ulkoaltaassa, katsella kaupungin valoja ja siemailla drinkkiä.

Tänään ajattelin hakea housuja Harajukusta ja käväistä Uenossa ja Asakusassa.

7.8.2009 Perjantai… Hmm… Totta! Lähdettiin käymään Tamazoo-eläintarhassa, joka sijaitsee… ömm… No, sinne oli aika pitkä matka :D Jumalan-selän-takana eli suht lähellä Jennin kämppää. Meidän neljän suomalaisen lisäks seurueeseen liittyi Jennin japanilaiset koulukaverit Mari ja Misato. Tytöt toimi vielä meidän eläintarhan reittioppainaki vielä. Kuulemma oli käyny siellä useemminkin. Eikä voi sanoo, että olis ollu mikään turha eläintarha! Mielettömän iso ja osittain sen takia ei keretty näkeen koko tarhaa ja kaikenmaailman eksoottisia eläimiä. Voi höh. Ei, kyl se oikeesti harmitti. Ihan laadukas mesta meinaan. Parhaiten painu mieleen ötökkä ja perhostalot jossa oli mm. yks iso kasvihuonehärdelli joka oli täynnä erilaisia perhosia. Sielläkös käveltiinvapaasti ja ihmeteltiin sitä perhosten määrää… waaau…

Ei se eläintarha ollu kumminkaan loputtomiin tosiaan auki ja suunnattiin nokkamme kohti Hashimotoa, jossa alko jokin matsuri (juhla) sinä päivänä. Mehän siis oltiin menossa sinne jo torstaina, mutta kuinkas kävikään… Matsurissa oli muutamat kadut täynnä kojuja jossa myytiin juotavaa ja erilaisia herkkuja, kuten lihaa tikussa, okonomiyakia (ks. wikipedia) ja CHOCOBANANAA~! Krhm… niin siis banaani joka dipataan yleensä suklaaseen. Hirveesti herkkuja halvalla :) The place to be tuolla juhlissa oli kumminkin lähitemppelin pihamaa jossa oli vielä tiheemmin kojuja joissa saatto voittaa asioita ja joista sai hyvyyksiä masulle. Käytiin hakemassa samalla ennustukset. Muiden ennustuksista en muista, mutta ite sain Marin käännöksen mukaan “vähän hyvää onnee” eikä se todellakaan riitä mulle! Omasta mielestään huonot onnet sai sit jokainen käydä solmimassa temppelin edessä oleviin naruihin paremman onnen toivossa ja jos sai tarpeeks hyvää onnee, niin se sit piti laittaa lompakkoon talteen. Itsehän laitoin siis narulle kuivumaan Marin ennustuksen kanssa (tais saada saman lapun). Kävästiin vielä kummitustalossa käppäilemässä ja olihan se kokemus :D Kaikki säikytteet oli ihan manmade ja käytävien nurkkien ja seinien takana oli ihmisii aavenaamareissa säikyttelemässä. Loistavaa! Itsehän naureskelin jutun läpi, mut yllätyin, kun yks aaveista lähti seuraan meitä ja nappas mua hartioista kiinni ja päästi sen “BuhAhaHahAA!!” äänensä :D You clever devil…

8.8.2009 Lauantainapa tapahtui seuraavaa. Hmm… Hetken kelaan taas.. Niin! Tokyo Bay Fireworks! Timon kanssa lähettiin ensin kaksin Odaiban tekosaarelle taas pyörimään. Pyörittiin vähän ostoskeskuksissa missä ei aiaksemmin käytykkään ja mä sain sandaalit! Oh joy! Jalat ei enää lainehdi hiestä päivien jälkeen eikä kengät ees rokottanu lompakkoakaan paljoa kiitos alennuskauden, joka on voimassa periaatteessa koko tän kuun. Sovittiin Esan ja Jennin kanssa tapaamispaikaks 1:1 Gundam. Kyseessähän on siis järkyttävän suuri robotti/taistelukone/mikä ikinä joka aina välillä käänteli päätään, päästeli höyryjä moottoreistaan ja kehotti pitään Tokioo siistinä. No on se joo Japanissa helppoo, kun kerran katujen siisteydestä vastaa kerrostalojen kokoiset mechat. Toista se on meillä Suomessa…

Kun sit saatiin meidän iloinen posse kasaan, suunnattiin nokat kohti parempaa ilotulitteiden katselupistettä. Joukossamme oli… ömm… aika paljon porukkaa. Esan vanhoja tuttuja ja Jennin luokkalaisia (Mari oli ainoa tuttu naama, Misato oli jäänyt pois). Muistan nimeltä ainoastaan Satoshin, joka oli Esan vaihtarikaveri aikanaan. Löydettiin pieni pläntti seurueellemme ihmismassasta ja käytiin tankkaamassa kojuista juotavaa ja syötävää pienelle leirillemme. En muista lukuja tarkkaan, mutta olisko illan aikana ammuttu ilmaan yli 20 000 ilotulitetta? Räiskettä riitti nonstoppina vähän vajaa 1,5 tuntia. Oli muuten hieman eri mittasuhteessa esim Suomen uudenvuoden tulituksiin…

Räiskeiden jälkeen joukko alkoi hieman hajaantumaan. Joidenkin tekosyy oli seuraavan päivän työt ja what not. Käytiin kumminkin osittain suomalaismiehityksellä shinagawassa (muistaakseni?) ensin liukuhihnasushilla ja siitä puolenyön paikkeilla jatkettiin japanilaiseen karaokeen miehityksellä minä, Timo, Satoshi, Satoshin tyttöystävä ja Satoshin kaveri. Hyvin mä muistan nimet! No sinne meni sit koppikaraokeneitsyys :D Löyty yhtä paljon jaappanilaisia kuin englanninkielisiäkin kappaleita ja sieltä löyty tosiaan muutama wildcard, hyvänä esimerkkinä Monty Python – Sit on my face… Pakkohan se oli laulaa vaikka muu seurue ei ollu ihan mukana :D Lauleskeltiin sit aamu viiteen asti ja kotiin päästiin joskus aamu kuuden maissa. Eric oli lakasemassa pihan käytäviä ja totesin sille vaan: “Latenight karaoke…” ja kaveri naureskeli kahdelle punasilmäiselle suomalaiselle. Hyvinhän se meni :D Sunnuntaissa ei oikein mainittavaa. Nollausta kämpillä ja seuraavien päivien suunnittelua.

10.8.2009 Päivän ohjelmassa oli puuru – pool – “pieni vesipuisto”. Sekin sijaitsi jossain vielä kauempana kuin missä Jenni asuu, mutta saman Jumalan-selän-takana kumminkin. Team Ilkka/Timo/Esa/Jenni/Mari/Taro (viimeisin tulokas Jennin koulukaveri) valmiina matkaan kohti puurua joka oli nimetty tyyliin Tokyo Wateradventure/-land/-wonder! Mun mielikuva paikasta oli iso allas joka oli tupaten täynnä japanilaisia ilman liikkumatilaa… Osittain oikeassa olin. Astuttiin pukuhuoneista isoon halliin jossa oli muutamat vesiliukumäet ja… no se iso allas. Oli siellä tilaa aluksi heitellä rantapalloa ympäriinsä, mutta sit alko ahtaus iskeen. Oltiin lähdössä kattoon muita paikkoja, mutta sit kuulutettiin, että aallot alkaa ihan just, varautukaa! Durr! Eikä ne ollu mitään pieniä aaltoja! ‘Bout kaksmetriset aallot heilutteli ihmismassaa ylös alas ja ite tyydyin “hyppiin aaltojen yli”, which was fun. Olisin halunnu yrittää hyppii aaltojen läpi, mutta siinä olis voinu tulla hittiä (ks. ihmismassa). Kun aallot loppu, koko allas tyhjennettiin vedestä ja ihmisistä. Miksi? Mene ja tiedä. Ilmeisesti se on ihan käytäntö. Kattoo varmaan onko porukkaa jääny veden alle ja onko kukaan hukannu uimahousuja tjms :D Mari oli muuten ajelehtinu meistä kunnolla kauemmas, koska sitä oli pelottanu niin paljon, että se ei pystyny tekeen mitään muuta ku pitään tiukasti kiinni rantapallosta ja ajelehtiin kauemmas… Sit meiltä muilta pääs sympaattinen “Aaaawww…”

Vilkastiin sit vähän mitä muuta paikalla oli tarjota valkokankkulänkkäreille ja meille aukes paljon isompi alue hallin ulkopuolella, jossa se vesihuvipuisto kunnolla sijaitsi. Jos järkyttävän korkeet liukumäet, vesiponttooniradat, vesirengasvirtaukset ja erilaiset vesitykit ei jonkun mielestä riitä täyttään vesihuvipuiston määritelmää, niin ei hätää! Samalla alueella oli myös pieni huvipuisto karuselleineen, vapaapudotuksineen ja vuoristoratoineen. Ei mitenkään, että yritettäis leveillä… Paikalla oli myös tiukka no-tattoos periaate. Japanissahan tatuoinnit rinnastetaan mafiatoimintaan ja tällä tavalla puisto yrittää rajottaa arveluttavia ihmisiä. Olihan niitä tyyppejä joilla oli t-paidat ja ties mitkä päällä ja varmaan yritti niillä sit piilotella maalattuu ihoo. Mene ja tiedä.

Illan päätteeks mentiin vielä syömään yakinikua, eli meillä oli omat pikku grillit ja saatiin tilata pöytiin lihaa, kalaa ja kasviksii mitä sit ruskistaa siinä. Meillä oli semmonen all-you-can-eat annos, missä saatiin tilata niin paljon ku jaksettiin 70min aikana ja istuma-aikaa pöydissä oli 90min yhteensä. Lihat tuli pienissä siivuissa, mikä oli hyvä juttu: ne kypsy nopeesti ja saatiin maistella monia erilaisia annoksii. Kieli on muuten ihan älyttömän hyvää. Menu oli järkyttävän iso eikä hintakaan ollut kuin joku 2500y, eli noin 20e. Jos oltais otettu all-you-can-drink safkan kylkeen, niin se olis kustantanu ruuan kanssa yhteensä 4000y per nuppi. Hyvin hyvä, sanon minä. Lähdettiin sit masut täynnä juokseen Timon ja Marin kanssa kohti juna-asemaa (oltiin menossa samaan suuntaan) ja hyvin kerettiin viimeisiin juniin pois sieltä, mutta kun saavuttiin Gotandaan “iloksemme” huomattiin, että meidän kotilinja Ikegami-line oli lopettanu liikennöintinsä jo siltä päivältä. Kello oli siis jotain klo 1:00, mutta muisteltiin timon kanssa, että ko. linja olis liikkunu vielä yhden jälkeenkin… No, ei hätä ollu sen näkönen. Kokeiltiin japanilaista taksia, joka oli sinäänsä mukava kokemus. Kivaa vaihteluu jatkuvasta junarumbasta. Ja taksikuski ei osannu englantia, mutta saatiin soperrettuu oikee osoite kuskille. Junalla matka vähän vajaa 200y per nuppi, taksilla ~1000y per nuppi. Hintaero on kyllä, mutta ei ollu kohtuuton onneks.

Jahas… Tuliskohan kohtalokkaaks jättää taas kirjottaminen tältä päivältä? Enköhän mä suht pian pääse taas kirjotteleen meidän seikkailuja. Seuraavassa jaksossa: Länkkäriporukka lähtee päivän kaupungilla pörräyksen jälkeen yöbussilla kohti Osaka – Nara – Kioto reissua, välipäivä iskee jälleen ja nörttikammo iskee Ilkkaan. Oh the horror…

Olkaa kilttejä toisillenne ja syökää vihanneksia!

Ps: Jos olette asiakaspalvelutyössä *katsoo merkitsevästi RAY:n työntekijöitä*, ei tarvitse olla aina mukava asiakkaille.

Pps: Pahoja vihanneksii ei ole pakko syödä, ellei äiti käske. (Terkkuja äidille! Lähetä rahaa! Love, Ilkka)

Kävimme siis Odaibassa viime lauantaina katsomassa ilotulituksia ja Gundamia. Oli oikein lokoisaa istuskella lämpimänä kesäiltana ja jotain siinä sivussa hörppiä ja katsella ilotulituksia ja tutustua uusiin ihmisiin. Tosin ainoa, jonka nimen muistan oli Esan kaveri Satoshi, mukana oli myös Satoshin tyttöystävä, Satoshin kaveri ja pari Marin tuttua. Tulitusten jälkeen menimme karaokeen ja siellä viivyimme aamuviiteen.

Itse reissu alkoi siis Osakasta, jonne päädyimme siksi, koska kaikki Kioton bussit olivat täynnä. Nopeasti paikansimmekin itsellemme majoituksen Kaneyoshi Ryokanista ja lähdimme kaupungille tiirailemaan Osakan linnaa ja loppupäivästä akvaariota. Illalla sitten vähän DS:illä Mario Partya.

Seuraavana aamuna kävimme vielä yhden temppelin läpi, jonka jälkeen Naraan katsomaan peuroja ja Daibutsua. Peuroja tosiaan riitti kuten kuvista näkyy, ja ne kävivät kiinni mm. Esan muovikassiin ja Jennin hameeseen. Daibutsu oli hurjan kokoinen, jota ei kunnolla kuvista hahmota. Sijaitsipa se maailman suurimman puurakennelman sisällä. Narasta muuten löytyy ihan liian kallis, ihan liian huono kiinalainen ravintola, jota tosin pitävät japanilaiset.

Illalla lähdimme junalla Kiotoon ja sinne majoituimme Kioto Hotel Centeriin. 4000 jeniä per henki. Molemmissa ryokaneissa kävimme niiden omissa julkisissa kylpylöissä, joista löytyi kuumavesialtaat. Myös yukatat saimme päälle molemmissa paikoissa. Kiotossa näimme kultaisen temppelin, Kinkakujin, ja Jennin perässä päädyimme Tenshi no Satoon, eli BJD-nukkeharrastajakeskukseen. Tai ilmeisesti oikeammin BJD-nukkeharrastajien Mekkaan. Hieman ulkopuoliselta tuntui siellä. Elokuvakylässä piti käydä, mutta selvisikin, ettei se mikään kylä ole vaan teemapuisto johon maksaa 2000 jeniä sisään. Se jäi siis väliin. Samoin kävi isolle matsurille, jossa vuorenrinteille sytytetään kokoilla kanjikuvioita, koska kyseinen tapahtuma olikin vasta seuraavana päivänä. Kiotosta löytyi myös Kioto International Manga Museum, josta löytyi lähinnä huimasti mangaa. Hirveän paljon englanninkielistä sisältöä ei ollut.

Tässä sitä on enää vajaa viikko minulla matkaa jäljellä ja pikkuhiljaa alkaa siltä tuntuakin. Toivottavasti ei tule hirveä kiire kaupoissa käymisessä ensi viikolla. Sunnuntaina olisi vuorossa Comiket, wuu.

Kuvia paljon tulossa. Zzz…

Lauantaina paasen taas Tokioon ja silloin luvassa kuvia ja lisaa tekstia.

Puiston jälkeen lähdimme junalla Hashimotoon matsuriin. Juhlat alkoivat jo aseman ulkopuolelta, vaikka varsinainen matsurialue on vasta läheisellä temppelillä. Matkalla tuli maisteltua kaikenlaisia ruokia mm. yakitoria, okonomiyakia, jossa oli ihan liikaa jotain kastiketta ja se onnistui maistumaan ainoastaan siltä, ja suklaabanaania. Paikalla oli myös kummitustalo, joka oli tosi hieno. Talo oli siis sellainen läpikäveltävä versio, jossa kaikki pelottelu oli tehty ihan ihmisvoimin. Tyyppejä naamareissa ja kaavuissa pöllähteli verhon takaa huhuilemaan ja kaikenlaisia omituisia kolahduksia ja metelöintiä kuului. Ainakin matsurin nuorempiin osanottajiin touhu puri.

Lauantaina olikin sitten vuorossa Hanabitaikai, eli ilotulitus. Sitä lähdimme katsomaan Odaibaan ja samalla katsastettiin sitten Gundam. Gundam oli siisti, ja käänteli päätään, päästeli höyryjä ja puhuikin! Mukaan lyöttäyty lisää uusia ihmisiä, mm. Esan tuttuja vaihtonsa ajoilta. Ilotulitus alkoi seitsemältä ja kesti tunti kaksikymmentä minuuttia, jonka aikana ammuttiin 22 000 ilotulitetta, joista pienimmätkin olivat yhtä suuria kuin meikäläisten suurimmat uudenvuodenraketit. Rakettien räjähdyksistä muodostui jopa kukkia, hymynaamoja ja kalojakin.

Tulitteiden jälkeen päätimme jatkaa iltaa johonkin ja päädyimmekin lopulta laulamaan karaokea viiteen asti aamulla. Karaokepaikan biisivalikoima oli hullun kattava, niin japanilaisissa kuin länsimaalaisissakin biiseissä. Ilkan kanssa lauloimme duettona Queenin Bohemian Rhapsodyn ja löytyipä sieltä jopa Monty Pythoniakin! Sit on my face ja Always look on the bright side of life tuli laulettua.

Karaoken jälkeen oltiinkin aika väsy ja mentiin takaisin kämpille nukkumaan. Tänään oli tarkoitus lähteä merelle, mutta sää on sellainen, ettei oikein vielä tiedetä mitä tehdään.